Kymenlaakson Jäte Oy:n kotitalousasiakkaille ja taloyhtiöille suunnattu sähköinen asiointipalvelu on uudistunut. Tavoitteena on ollut tehdä asioinnista entistä nopeampaa ja vaivattomampaa. Lisäksi jätteenkuljetusasiakkaiden asiointimahdollisuuksia on laajennettu.

Sähköisessä asiointipalvelussa voi hoitaa muun muassa jäteastioiden tyhjennyksiin ja laskutuksiin sekä ekomaksuihin liittyviä asioita. Lisäksi voi kysyä lajittelusta sekä antaa palautetta jäteasemista ja ekopisteistä.

Vain olennaiset kysymykset näkyvillä

Vanhassa asiointipalvelussa kaikki palvelut oli niputettu yhteen lomakkeeseen, jonka täyttäminen edellytti paljon klikkailua sivulta toiselle. Uudessa asiointipalvelussa eri asiakokonaisuuksille on tehty omat lomakkeensa, kukin omalle sivulleen.

Uudet lomakkeet on toteutettu dynaamisesti niin, että vastausten mukaan vain asiaan liittyvät olennaiset kysymykset ovat näkyvillä. Osa palveluista ja niihin liittyvistä kysymyksistä riippuu kunnasta ja kiinteistön tyypistä. Asiakkaan tuleekin täyttää lomakkeen kaikki pakolliseksi merkityt (*) kohdat järjestyksessä, sillä täytettävät kentät muuttuvat valintojen mukaan.

Kuljetusasiakkaille laajemmat asiointimahdollisuudet

Kymenlaakson Jätteen kuljetusasiakkaiden eli Kouvolan, Iitin, Kotkan ja Mäntyharjun kotitalousasiakkaiden ja taloyhtiöiden asiointimahdollisuudet ovat uudistuksen myötä aiempaa laajemmat. Esimerkiksi kompostointi-ilmoituksen voi tehdä nyt sähköisesti. Lisäksi suuremmissa taajamissa sijaitsevat asuinkiinteistöt voivat tilata asiointipalvelusta muovipakkausten keräyksen ohella nyt myös muiden hyötyjätteiden keräyksen ja tarvittavat keräysastiat.

Uudistunut sähköinen asiointipalvelumme löytyy täältä: https://www.kymenlaaksonjate.fi/asioi-verkossa/