Kymenlaakson Jäte yhdessä muiden jäteyhtiöiden kanssa haastaa oman toimialueensa toisen asteen opiskelijat ja korkeakoulut mukaan Rakasta joka murua -biojätteen lajittelun treeniohjelmaan.
Neliviikkoinen treeniohjelma alkaa viikolla 12. Ohjelman aikana osallistujat saavat tietoa ja neuvoja jätteiden lajittelusta ja kierrätyksen ympäristövaikutuksista sekä oppivat tunnistamaan lajittelun hyödyt. Tavoitteena on, että treeniohjelman loputtua lajittelu sujuu rutiinilla.
Treeniohjelman jokaiselle neljälle viikolle on oma aiheensa ja haasteensa, joihin osallistuneiden kesken arvotaan palkintoja. Viikkojen aikana esimerkiksi etsitään kotoa sopiva paikka lajiteltaville materiaaleille, valmistetaan hävikkiruokaa ja tutustutaan muiden osallistujien edistymiseen ohjelmassa.
Suomen ympäristökeskus arvioi, että biojätteestä kierrätetään tällä hetkellä alle puolet. Tavoitteena on, että vuoteen 2023 mennessä biojätteestä hyödynnettäisiin jopa 60 prosenttia. Treeniohjelma on Suomen Kiertovoima KIVO ry:n koordinoima valtakunnallinen kampanja, joka on jatkoa lähes kaksi vuotta kestäneelle Rakasta joka murua -biojätekampanjalle. Treeniohjelma kannustaa nuoria tekoihin, joiden avulla vähennetään ruokahävikkiä ja lisätään biojätteen lajittelua.
Somevaikuttajat Mikael Sundberg ja Max Blomfelt, eli Mikirotta ja Boheemi, treenaavat mukana ohjelmassa.