Kouvolan biojäteastioiden tyhjennysreittejä järjestellään uudelleen
Uudistukset koskevat Remeon urakoimaa aluetta Kouvola-Iitti akselilla. Reittiuudistusten taustalla ovat ajoaikojen sekä ajoalueiden tiivistäminen. Uudistuneet reitit otetaan käyttöön 1. maaliskuuta alkaen. Tyhjennyspäivät muuttuvat reittiuudistusten myötä yhteensä noin 1600 kiinteistöllä. Muutos koskee pääsääntöisesti taloyhtiöitä. Asiakkaille, joita muutos koskee, on tiedotettu asiasta kirjeitse. Jäteastioille sovitut tyhjennysvälit säilyvät ennallaan. Reittiuudistusten jälkeen tyhjennyspäivät jakautuvat alueittain seuraavasti: Maanantaina Inkeroinen, Myllykoski, Elimäki, Kausala, Sippola Tiistaina Jaala, Voikkaa, …
Lue lisääLiukas keli ja sohjoiset tiet vaikeuttavat jätteenkuljetuksia
Liukkaat ja sohjoiset tiet ovat vaikeuttaneet jäteautojen kulkua koko Kymenlaaksossa ja etenkin maaseudulla. Jäteastian tyhjennykset voivat osalla kiinteistöistä myöhästyä tai siirtyä ensi viikkoon koska jäteauto ei ole päässyt ajamaan niille saakka. Liukkauden vuoksi tekemättä jääneet tyhjennykset tullaan tekemään ensi viikolla. Lämpötilan vaihtelua nollan molemmin on luvassa myös tulevina päivinä, joten alemman tieverkon haastavat keliolosuhteet voivat …
Lue lisääRunsas lumisade vaikeuttaa jätteenkuljetuksia
Ajokeli on suuressa osassa maata erittäin huono. Runsas lumisade ja lunta kumpareiksi kinostava tuuli voivat vaikuttaa jätteenkuljetuksiin. Lunta kertyy päivän aikana laajalti 10-20 senttimetriä. Viikon puolivälissä luvattu sään lauhtuminen voi tehdä ajoteistä liukkaita ja sohjoisia. Jätteiden kuormaamista kiinteistöllä vaikeuttaa myös jäteastioiden jäätyminen, kun ilma on kosteaa ja lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Koska jäteauto painaa …
Lue lisääKiertävä jäteasema Virolahdella 27.2.
Kymenlaakson Jäte tuo jäteasemapalvelut päiväksi Virolahdelle tulevana lauantaina. Aika: lauantai 27.2. klo 9-13 Paikka: Opintie 5 (ent. kunnan varikko) Kiertävällä jäteasemalla otetaan vastaan sellaisia jätteitä, jotka eivät mahdu tai joita ei voi laittaa kodin jäteastioihin tai ekopisteille. Jäteasemalle voi tuoda enintään henkilöauton peräkärryyn mahtuvan määrän lajiteltuja jätteitä. Öljyä otetaan vastaan vain pieniä määriä, ei tynnyreitä. …
Lue lisääSavunhajua Keltakankaan jätekeskuksesta
Kymenlaakson Jäte Oy:n Keltakankaan jätekeskuksessa on havaittu pieni kytöpalo kierrätyspuuaumassa. Paloa sammutetaan parhaillaan. Lähialueille voi kantautua savunhajua.
Lue lisääTyhjennyspäivä muuttuu osalla asiakkaista Kotkassa helmikuussa
Kotkan muovipakkausjäte- ja loppujäteastioiden tyhjennysreittejä järjestellään uudelleen. Uudistuneet reitit otetaan käyttöön 8. helmikuuta alkaen. Reittiuudistusten taustalla on muovipakkausten keräyksen lisääntyminen. Muovipakkausten keräysastiat tyhjennetään kaksilokeroautolla, jolloin muutokset vaikuttavat myös toiseen lokeroon kerättävän loppujätteen tyhjennyspäiviin. Muovipakkaus- ja loppujäteastioiden tyhjennyspäivät muuttuvat reittiuudistusten myötä yhteensä hieman alle 1400 kiinteistöllä. Asiakkaille, joita muutos koskee, on tiedotettu asiasta kirjeitse. Reittiuudistusten jälkeen …
Lue lisääAsiakkaat ovat löytäneet Goodwill Jumalniemen – 1-vuotissynttäreitä ja Arvo Shopin avajaisia juhlitaan helmikuun toisella viikolla
Jumalniemen jäteaseman yhteydessä palveleva kierrätysmyymälä Goodwill Jumalniemi juhlii yksivuotissyntymäpäiviään sekä myymälään äskettäin avatun käsityö- ja askarteluosaston, Arvo Shopin, avajaisia 8.–12.2.2021. Nousevan kierrätystrendin myötä asiakkaita käy koko ajan aktiivisemmin ostoksilla ja lahjoittamassa myymälässä, joka löytyy osoitteesta Uittoväylä 10, 48600 Kotka. Helmikuussa 2020 avautuneeseen Goodwill Jumalniemen kierrätysmyymälään on keskitetty laaja valikoima käsityö- ja askartelumateriaaleja Arvo Shop -nimiselle …
Lue lisääMuistathan lumityöt myös jäteastian ympäriltä
Etelä-Suomeen alkuviikosta rantautuneet poikkeuksellisen sankat lumisateet ja lunta kumpareiksi kinostava tuuli voivat vaikuttaa jätteenkuljetuksiin. Lunta ennakoidaan kertyvän paikoin useita kymmeniä senttejä, joten ajokeli voi olla erittäin huono jopa pääväyliä myöten. Koska jäteauto painaa yli 20 tonnia ja paino keskittyy auton takaosaan, ovat tiehen juuttuminen ja ojaan luisuminen näillä keleillä huomattavia riskejä. Asukkaat voivat osaltaan helpottaa …
Lue lisääParillinen tyhjennysviikko parittomaksi – ja päinvastoin vuonna 2021
5-6 vuoden välein vuoden viimeinen viikko on järjestysnumeroltaan 53 eikä 52. Tulevassa vuodenvaihteessa 2020-2021 on kaksi paritonta viikkoa peräkkäin: viikot 53 ja 1. Koska jäteastioiden tyhjennykset jatkuvat sovitulla tyhjennysvälillä myös vuodenvaihteen yli, niin tänä vuonna parittomilla viikoilla olleet tyhjennykset ovat ensi vuonna parillisilla viikoilla. Vastaavasti tänä vuonna parillisilla viikoilla tyhjennetyt astiat tyhjennetään parittomilla viikoilla vuonna …
Lue lisääJätehuollon taksoihin pieniä muutoksia vuodelle 2021
Kymenlaakson Jätteen taksoihin on tulossa pieniä muutoksia vuodelle 2021. Jäteasemien yhtenäistaksa, ekomaksutaksat, Mäntyharjun saostus- ja umpisäiliötaksa sekä Keltakankaan jätekeskuksen jätetaksa hyväksyttiin Kymen jätelautakunnan kokouksessa 26.11.2020. (Kotkan, Kouvolan ja Iitin sekä Mäntyharjun jätteenkuljetusten taksat ajalle 1.7.2020–30.6.2021 on hyväksytty jo 28.5.2020.) Jäteasemille uusia säkkikohtaisia hintoja Jäteasemilla vastaanotettaville maksullisille jätteille tulee ensi vuoden alusta uusia säkkikohtaisia hintoja. Säkkihintoja …
Lue lisää