
Kymenlaakson Jäte yhtiöittää lämpökeskuksensa- uusi tytäryhtiö vahvistaa Hyötyvirta-alueen kiertotalousliiketoimintaa
Keltakankaan Lämpö Oy aloittaa toimintansa 1.1.2024 Kymenlaakson Jäte Oy yhtiöittää Keltakankaan jätekeskuksessa sijaitsevan lämpökeskuksensa. Uusi tytäryhtiö aloittaa toimintansa nimellä Keltakankaan Lämpö Oy 1.1.2024. Kymenlaakson Jäte Oy:n hallitus päätti tiistaina 19.12.2023 lämpöliiketoiminnan siirrosta emoyhtiöltä uudelle tytäryhtiölle. Emoyhtiö omistaa uuden tytäryhtiön 100-prosenttisesti. Vuonna 2021 käyttöön otettu lämpökeskus tuottaa lämpöä KSS Lämpö Oy:n kaukolämpöverkkoon asukkailta ja yrityksiltä vastaanotetusta …
Lue lisääPyhtääläiset saavat uudennimisen jätelaskun – ekomaksun nimi vaihtui perusmaksuksi
Vuoden 2023 perusmaksujen laskutus on käynnistynyt Pyhtäällä Pyhtääläiset saavat loppuvuoden aikana uudennimisen jätelaskun. Aiemmin ekomaksuna tunnetun jätemaksun nimi muuttui tänä vuonna perusmaksuksi. Vuoden 2023 perusmaksujen laskutus Pyhtäällä alkoi tällä viikolla. Laskutuksen hoitaa Kymenlaakson Jäte Oy. Maksun nimi muuttui, koska alueen jätehuoltoviranomainen eli Kymen jätelautakunta päätti yhtenäistää perusmaksut Kymenlaakson Jätteen kaikissa 10 osakaskunnassa. Aiemmin maksu oli …
Lue lisää
Aatto- ja pyhäpäivät vaikuttavat jätehuollon aikatauluihin
Nyt on tärkeää tehdä lumityöt ja hiekoittaa kulkuväylien lisäksi myös jätetilojen ja -astioiden edustalta! Joulun, uudenvuoden ja loppiaisen aatto- ja pyhäpäivät vaikuttavat Kymenlaakson Jäte Oy:n jäteasemien ja Keltakankaan jätekeskuksen aukioloaikoihin. Pyhien vuoksi myös jäteastioiden tyhjennykset voivat siirtyä totuttua aiemmaksi tai myöhemmäksi. Koska lunta tulee nyt kaiken aikaa ja ensi viikolle on luvattu myös nollakelejä, kiinteistöillä on …
Lue lisääPuhelinpalvelumme sulkeutuvat tiistaina 12.12. poikkeuksellisesti jo kello 12.30
Vaihteemme sekä asiakaspalvelun ja neuvonnan palvelunumerot sulkeutuvat tiistaina 12. joulukuuta poikkeuksellisesti jo kello 12.30. Palvelemme puhelimitse jälleen keskiviikkona kello 9-15.
Lue lisääKeltakankaan jätekeskuksessa vesienkäsittelyn kunnossapidossa on käytetty vihreää merkkiväriä
Kymenlaakson Jäte Oy:n Keltakankaan jätekeskuksessa on tehty vesienkäsittelyn kunnossapitotöitä syksyn ja alkutalven aikana. Kunnossapitotöiden yhteydessä on käytetty mahdollisten vuotojen havainnointiin vihreää väriainetta. Väriaine on samaa, millä tutkitaan kaukolämpölinjojen vuotoja. Kymenlaakson Jäte Oy on tiedottanut asiasta myös Kouvolan kaupunkia ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusta. Väriaineellista vettä lasketaan maastoon viikosta 49 alkaen. Väriaine ei ole luonnolle, eläimille tai ihmisille …
Lue lisää
Itsenäisyyspäivä vaikuttaa jätehuollon aikatauluihin
Kymenlaakson Jäte Oy:n jäteasemat ja Keltakankaan jätekeskus ovat kiinni itsenäisyyspäivänä 6.12. Kotkan Jumalniemen jäteasemalla on kuitenkin keskiviikkona mahdollisuus itsepalveluasiointiin klo 9-18. Palvelu ostetaan etukäteen verkkokaupasta. Muina itsenäisyyspäiväviikon päivinä jäteasemat ja jätekeskus palvelevat normaalisti. Jäteasemien aukioloajat voi tarkistaa täältä. Jätekeskuksen aukioloajat löytyvät täältä. Jäteastian tyhjennyspäivä voi siirtyä Jätehuoltomääräysten mukaan itsenäisyyspäivänä ei saa tyhjentää jäteastioita, joten tiistaina 6.12. jäteautot pysyvät parkissa. Tämän …
Lue lisää
Syksyn Roskaviesti pureutuu biojätteisiin – luettavissa myös netissä
Tämän syksyn Roskaviesti jaettiin eilen keskiviikkona 29.11. toimialueemme jokaiseen vakituiseen asuntoon julkisena tiedotteena. Lehden pääteemana on tällä kertaa Haminan, Kotkan ja Kouvolan isoimpien taajamien omakoti- ja paritaloille ensi vappuna tuleva lakisääteinen biojätteiden erilliskeräysvelvoite. Kerromme vaihtoehdoista velvoitteen hoitamiseksi, ohjeistamme keräysvelvollisia ja motivoimme asukkaita biojätteiden lajitteluun. Lisäksi esittelemme uutta, pientaloille suunnattua biojätteen astiapalveluamme, joka sisältää tuulettuvan biojäteastian ja …
Lue lisääKouvolan Ekokylästä tulossa kaavaehdotus – asukkaat mukaan ideoimaan jäteasemapalveluita
Kouvolan tekninen lautakunta käsittelee tänään keskiviikkona 29.11.2023 pitämässään kokouksessa kaavamuutosehdotusta, joka liittyy ns. Kouvolan Ekokylän alueeseen. Kymenlaakson Jäte suunnittelee alueelle uutta jäteasemaa. Alueesta käytetään työnimeä Kouvolan Ekokylä. Kaavamuutosalue sijoittuu Parik-säätiön toimitilojen lähialueelle. Muutoksessa Savon radan ja Kuusaantien risteyksessä sijaitsevaa korttelialuetta laajennetaan länteen, mikä mahdollistaa alueen käytön nykyistä suurempaan rakentamiseen. Kaavamuutoksessa parannetaan myös alueen liikenneturvallisuutta ja …
Lue lisää
Omakotitalojen biokeräysvelvoite lähestyy – infotilaisuudet Haminassa, Kotkassa ja Kouvolassa
Kymenlaakson Jäte Oy järjestää joulukuussa yleisötilaisuuksia taajamien pientaloille tulevasta biojätteiden keräysvelvoitteesta ja vaihtoehdoista sen hoitamiseksi. Biojätteiden lakisääteinen keräysvelvoite laajenee 1-2 asunnon kiinteistöille Haminan, Kotkan ja Kouvolan suurimmissa taajamissa 1.5.2024. Joulukuun yleisötilaisuudet omakotitalojen biokeräysvelvoitteesta: Tilaisuudet alkavat kahvituksella. Kahvia on varattu 60:lle. Esitykset alkavat klo 17.30. Kouvolalaisille on tarjolla biojäteneuvontaa myös tällä viikolla. Jäteneuvonta päivystää kauppatorilla Kouvola-kontissa …
Lue lisää
Omakotitalojen biokeräysvelvoite lähestyy – neuvontaa Kouvolan torilla 27.11.-1.12.
Kymenlaakson Jäte kutsuu asukkaat kuulemaan isojen taajamien pientaloille tulevasta biojätteen keräysvelvoitteesta ja vaihtoehdoista sen hoitamiseksi Kymenlaakson Jäte Oy:n jäteneuvonta jalkautuu ensi viikolla Kouvolan kauppatorille kertomaan isojen taajamien omakoti- ja paritaloille tulevasta biojätteiden keräysvelvollisuudesta ja vaihtoehdoista sen hoitamiseksi. Biojätteiden lakisääteinen keräysvelvoite laajenee 1-2 asunnon kiinteistöille ns. vanhan Kouvolan ja Kuusankosken alueella ensi vappuna (1.5.2024). Jäteneuvonta päivystää …
Lue lisää