Kymenlaakson Jäte Oy investoi tänä vuonna noin 3 miljoonalla eurolla Keltakankaan jätekeskuksessa sijaitsevaan lämpökeskukseensa. Keskukseen asennetaan lämmön talteenottopesuri ja muita laitteistoja, jotka tehostavat lämmön tuotantoa ja mahdollistavat polttoainevalikoiman laajentamisen kierrätyspuusta purkupuuhun.
Puupohjaista kaukolämpöä jatkossa myös koville pakkasille
Keväällä 2021 käyttöön otettu lämpökeskus tuottaa lämpöenergiaa KSS Lämpö Oy:n kaukolämpöverkkoon, jolla lämmitetään Keltakankaan, Myllykosken ja Inkeroisten alueita. Keskuksessa on kaksi 4 megawatin kattilaa, jotka tuottavat lämpöä noin 42.000 megawattituntia vuodessa. Määrä vastaa noin 1700 omakotitalon vuosittaista lämmöntarvetta.
Jo tällä hetkellä lämpökeskus tuottaa yli 90 prosenttia Keltakankaan, Myllykosken ja Inkeroisten kaukolämmöstä. Kovimmilla pakkasilla KSS Lämmön on kuitenkin pitänyt täydentää asukkaiden lämmöntarvetta omilla lämpökeskuksillaan, jotka toimivat maakaasulla ja öljyllä.
Tänä vuonna Keltakankaan lämpökeskuksen tehoa ja hyötysuhdetta parannetaan lämmön talteenottopesurilla, joten jatkossa paikalliset kodit lämpiävät puupohjaisella energialla myös talven kulutuspiikkien aikana.
– Lämmön talteenottopesurilla saadaan talteen savukaasuista lämpöenergiaa, joka muuten katoaisi savupiipusta taivaalle hukkalämpönä, luonnehtii Keltakankaan lämpökeskuksen käyttöpäällikkö Ismo Orava.
Oravan mukaan laiteinvestointien avulla lämpökeskuksen huipputehoa voidaan lisätä 8 megawatista 9–10 megawattiin eli noin 10–30 prosenttia.
– Jatkossa saamme toimitettua kaukolämpöverkkoon enemmän fossiilivapaata puupohjaista lämpöenergiaa kovien pakkasten aikana. Lauhempina aikoina lämpöä puolestaan saadaan tuotettua aiempaa pienemmällä polttoainemäärällä, Orava havainnollistaa.
Yhä suurempi osa rakennus- ja purkupuusta hyötykäyttöön
Lämmön talteenoton lisäksi laiteinvestoinneilla parannetaan keskuksen puhdistus- ja tukiprosesseja, jolloin polttoaineena voidaan jatkossa käyttää kierrätyspuun lisäksi myös purkupuuta.
Tähän asti lämpökeskus on käyttänyt polttoaineena kierrätyspuumursketta, jota on valmistettu esimerkiksi maalaamattomasta rakennuspuusta, kuormalavoista ja puulevyistä. Laiteinvestointien myötä polttoaineena voidaan jatkossa käyttää myös purkupuusta, kuten vanhoista ikkunanpokista, puretuista ovista ja komposiittilevyistä tehtyä mursketta. Jäteyhtiö on saanut jo vuonna 2021 ympäristöluvan purkupuun polttoainekäyttöön.
– Tavoitteenamme on hyödyntää vastaanottamamme ja erottelemamme puuaines yhä tehokkaammin paikallisessa lämmön tuotannossa, taustoittaa Kymenlaakson Jätteen toimitusjohtaja Kati Manskinen.
Keltakankaan jätekeskuksessa vastaanotetaan ja lajitellaan alueen asukkailta ja yrityksiltä tulevia puumateriaaleja, kuten rakennus- ja purkupuuta. Jatkossa yhä suurempi osa vastaanotetusta rakennus- ja purkupuusta saadaan hyödynnettyä paikallisesti lämpöenergiana.
Laiteasennukset alkavat heinäkuussa
Hankintapäätös lämmön talteenottopesurista on jo tehty, ja sen toimittajaksi on valittu Ehox Tuote Oy. Asennustyöt alkavat heinäkuussa. Pesurin lisäksi lämpökeskukseen on tulossa myös muita laitteistoja ja lisävarusteita eri toimittajilta, joten laiteasennukset työllistävät välillisesti parhaimmillaan noin kymmenkunta henkeä. Muutostöiden on tarkoitus valmistua seuraavalle lämmityskaudelle eli ensi talveksi.
Keltakankaan lämpökeskus pähkinänkuoressa
- otettu käyttöön keväällä 2021
- koostuu kahdesta 4 megawatin kattilasta, jotka tuottavat noin 42.000 megawattituntia lämpöä vuodessa – määrä riittää noin 1700 omakotitalon lämmitykseen
- käyttää polttoaineena 100 % puupohjaista, pääasiassa kierrätyspuusta ja jatkossa myös purkupuusta tehtyä mursketta
- tuottaa lämpöenergiaa KSS Lämpö Oy:n kaukolämpöverkkoon
- kattaa yli 90 % Keltakankaan, Myllykosken ja Inkeroisten vuosittaisesta kaukolämmön tarpeesta