Kymenlaakson Jätteen taksat vuonna 2016 pysyvät pääosin ennallaan. Pieniä muutoksia, sekä laskuja että nousuja tapahtuu mm. ekomaksuissa sekä jäteasemien maksuissa. Jätehuollon taksoista jäteasemien yhtenäistaksa, ekomaksutaksat ja Mäntyharjun jätteenkuljetustaksa hyväksyttiin Kymen jätelautakunnan kokouksessa 3.12.2015. (Kouvolan ja Iitin jätteenkuljetuksen taksat ajalle 1.7.2015 – 30.6.2016 on hyväksytty jo 28.5.2015.)
Jäteasemilla kovat muovit maksulliseksi
Kymenlaakson Jäte on kokeillut kotitalouksista kertyvän kovamuovijätteen vastaanottoa jäteasemilla maksutta jo syksystä 2014. Kovien muovien keräyksen arveltiin olevan kannattavaa niin, että muovista saatava hinta kattaisi keräys- ja kuljetuskustannukset. Näin ei kuitenkaan käynyt. Jäteasemilla kovien muovien erilliskeräys jatkuu ja jäteasemilla on jatkossakin erilliset lavat koville muoveille. Kovan muovin maksuttomuus kuitenkin päättyy vuodenvaihteessa ja kovista muoveista peritään jatkossa energiajätteen hinta.
Jäteasemilla nousevat energiajätteen ja hyödyntämiskelvottoman jätteen hinnat. Energiajätteen vastaanottohintaa nostetaan 4 eurolla per kuutiometri, ja hyödyntämiskelvottoman jätteen vastaanottohintaa 2 eurolla per kuutiometri. Uudet hinnat ovat vuoden alusta lukien (sis. alv 24%):
hyödyntämiskelvoton jäte: 6 € / 0,5 m3 ja 12 € / m3
energiajäte: 5 € / 0,5 m3 ja 10 € / m3
Ekomaksuissa huomioidaan tulevat Ringin ekopisteet
Vuoden 2016 aikana valtakunnallisesti pakkausten tuottajavastuukeräystä hoitava Rinki Oy alkaa hoitaa lähes 70 alueellista hyötykeräyspistettä Kymenlaakson Jätteen toimialueen kunnissa. Eri kunnissa Ringin vastuulle on siirtymässä eri määrät pisteitä. Muutoksen vuoksi Kymenlaakson Jäte alentaa ensi vuonna ekomaksuja Kouvolassa ja Iitissä 6 % ja Mäntyharjulla 1,2 %.
Kunnat ovat ottaneet kannan, että Ringin järjestämien keräyspisteiden määrä ei riitä. Kymenlaakson Jäte Oy täydentää keräyspisteiden verkostoa noin 55 pisteellä.
Jätteenkäsittelymaksuihin vain maltillisia muutoksia
Kymenlaakson Jätteen Keltakankaan jätekeskuksessa vastaanotettavien jätekuormien hinnoitteluun tulee vain joitakin muutoksia.
Valtio korottaa jäteveroa kaatopaikalle sijoitettavalle jätteelle. Vero on ollut 55 € per tonni, ja se nousee vuodenvaihteessa 70 euroon per tonni. Veron korotus nostaa kaatopaikalle sijoitettavien jätelaatujen maksuja korotusta vastaavasti 15 eurolla per tonni (alv. 0 %). Jäteveron korotus nostaa myös koneellisesti lajiteltavan, hyötyjätteitä sisältävän sekalaisen jätteen hintaa, koska lajittelusta jäävä hyödyntämiskelvoton rejekti on jäteveron alaista. Jätevero tilitetään vuosittain valtiolle.
Uutena jätelajina hinnastoon on otettu kovat muovit, sen vastaanottohinta on edullinen 30 € per tonni (alv 0 %).