Kymenlaakson Jäte Oy:n uusi jätteenkuljetuksen urakkakausi Kouvolassa ja Iitissä alkoi 1. heinäkuuta. Tämä muutti monen asiakkaan jäteastian tyhjennyspäivää ja -viikkoa. Osalla asiakkaista tyhjennysviikko vaihtui parittomalta viikolta parilliselle ja osalla parilliselta viikolta parittomalle.
Kouvolassa ja Iitissä on kolme kuljetusaluetta, joiden rajoja muutettiin uudelle urakkakaudelle. Myös urakoitsijat alueilla vaihtuivat. Heinäkuusta lähtien pihassa voikin käydä erinäköinen ja erivärinen jäteauto.
Muutos johtuu uudelle urakkakaudelle uudistetuista tyhjennysreiteistä. Taajamiin tuli monilokeroautoille uudet reitit, joilla lisätään hyötyjätteiden keräyksen palvelutarjontaa. Uusilla tyhjennysreiteillä pyritään lisäämään jätteenkuljetusten kustannustehokkuutta ja vähentämään kuljetusten päästöjä. Esimerkiksi kaikki samalla kadulla olevat, kahden viikon välein tyhjennettävät kohteet on siirretty saman viikon reitille. Näin jäteauton käyntejä asuinkaduilla saadaan vähennettyä.
Monelle asiakkaalle muutos jäteastian tyhjennyspäivään ja/tai -viikkoon on tullut yllätyksenä, koska uusi reititys valmistui vasta muutama päivä ennen urakkakauden alkua. Tämän vuoksi asiakkaille ei ehditty ilmoittaa muutoksista henkilökohtaisesti. Muutoksista tiedotettiin yhtiön nettisivuilla ja puhelinpalvelussa sekä lähettämällä tiedote alueen medioille.
Heinäkuun alku Kymenlaakson Jätteen asiakaspalvelussa on ollut ruuhkainen uuteen urakkakauteen liittyvien yhteydenottojen vuoksi. Kaikki soittajat eivät ole päässeet puhelujonosta läpi.
Tyhjennysrytmin muutoksen takia jäteastian tyhjennysväli voi olla tavanomaista pidempi tai lyhyempi heinäkuun kahdelle ensimmäiselle viikolle ajoittuvien tyhjennysten osalta. Jos tyhjennysväli venyy, asiakas voi jättää maksutta lisäsäkin jäteastiansa viereen. Jos tyhjennysväli jää muutoksen vuoksi tavanomaista lyhyemmäksi, ei ensimmäisestä tyhjennyksestä peritä maksua. Uusi tyhjennysrytmi vakiintuu heinäkuun aikana.
Pahoittelemme tyhjennysrytmin muuttumisesta aiheutunutta haittaa.