Laajennuksen myötä asukkailta vastaanotetut jätteet saadaan kiertoon yhä tehokkaammin.
Kymenlaakson Jäte sai kesäkuussa valmiiksi Haminan jäteaseman laajennuksen. Uudistuneen jäteaseman avajaisia vietettiin 15. elokuuta. Laajennuksen myötä jäteasemalle saatiin vastaanottokenttä puutarhajätteille sekä tilaa myös muiden uusien jätejakeiden keräämiselle.
Jäteaseman toimintaan vahvasti linkittyvä kestävän kehityksen näkökulma huomioitiin myös rakentamisessa. Laajennusosan asvaltti- ja murskekerrosten alla olevassa tukikerroksessa käytettiin nimittäin neitseellisen kalliomurskeen sijasta jätteenpolton pohjakuonaa. Pohjakuona on materiaalia, jota jää hyötyvoimalaitoksen arinalle sen jälkeen, kun kiinteistöiltä kerätty loppujäte on hyödynnetty energiana.
– Pohjakuonaa hyödyntämällä säästimme luonnonvaroja ja rakentamiskustannuksissa, ja samalla saimme materiaalin hyötykäyttöön, taustoitti avajaisissa Kymenlaakson Jätteen käsittelypäällikkö Sanna Ahola, joka toimi rakennushankkeen projektipäällikkönä.
Pohjakuonan käyttöä maanrakentamisessa säätelee ns. MARA-asetus eli Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa (843/2017). Haminan jäteaseman kenttärakenteissa hyödynnetty kuona valmisteltiin käyttöä varten Keltakankaan jätekeskuksessa, jossa siitä eroteltiin metallit ja se seulottiin sopivaan raekokoon. Kuonan turvallisuus varmistettiin näytteenotoilla ja analyyseilla. Kuonan käyttöön liittyvästä luvituksesta vastasi Kaakkois-Suomen ELY-keskus.
Materiaalit tehokkaasti kiertoon uudistuneelta jäteasemalta
Laajennuksen myötä jäteasema-alueen koko kolminkertaistui. Laajennus mahdollistaakin uusien jätelajien vastaanoton ja materiaalien toimittamisen kiertoon yhä tehokkaammin.
Haminan jäteasemalla otetaan vastaan esimerkiksi asukkaiden puutarhajätteet, jotka Kymenlaakson Jäte kuljettaa Keltakankaan jätekeskukseen jatkokäsittelyä varten. Haravointijätteet käsitellään jätekeskuksen omassa biokaasulaitoksessa ja jalostetaan mullaksi, jota voidaan käyttää piha- ja viherrakentamiseen. Haketuskelpoiset oksat hyödynnetään polttoaineena jätekeskuksessa sijaitsevassa lämpökeskuksessa.
Haminan jäteasemalla alkoi uutena palveluna puutarhajätteiden vastaanotto. Puutarhajätteet kuljetetaan jäteasemalta Keltakankaan jätekeskukseen, jossa niistä tehdään multaa ja lämpöä.
Puutarhajätteiden lisäksi jäteasemalle on laajennuksen myötä tullut tilaa kerätä kipsijätettä, posliinijätettä ja kaatopaikkajätettä.
Jäteasemapalvelut yhä helpommin saataville
Jäteaseman kävijämäärien ennakoidaan kasvavan, ja asiointia aiotaan tulevaisuudessa sujuvoittaa myös aukioloaikoja laajentamalla. Lähivuosina on tulossa mahdollisuus myös itsepalveluasiointiin.
– Jotta jätteet saadaan tehokkaasti kiertoon, palveluiden on oltava helposti saatavilla silloin kun niitä tarvitsee, totesi avajaisissa tervetulosanat lausunut Kymenlaakson Jätteen toimitusjohtaja Kati Manskinen.
Haminan kaupungin tervehdyksen avajaisiin tuoneen kaupunginjohtaja Ilari Soosalun mukaan jäteasemalla saa selkeän käsityksen, miten tarkasti eri materiaalit lajitellaan kierrätystä varten.
– Parasta jätettä on tietysti kokonaan muodostumatta jäävä jäte. On kuitenkin hyvä, että jo muodostuneille jätteille on nykyaikaiset ja jatkossakin kehittyvät vastaanottopalvelut, totesi Soosalu, joka nosti esille myös kuntayhteistyön kasvavan merkityksen jätehuollossa.
Haminan jäteaseman laajennus pähkinänkuoressa:
- Rakennuttaja: Kymenlaakson Jäte Oy
- Urakoitsija: Ramago Oy
- Pääsuunnittelija: Envineer Oy
- Rakennustöiden kesto: noin 8 kk (lokakuu 2022 – kesäkuu 2023)
- Hinta: noin 700.000 euroa
- Projektissa rakennettiin vastaanottokenttä puutarhajätteille ja lavapaikkoja muille jätteille.
- Kenttärakenteissa hyödynnettiin jätteenpolton pohjakuonaa MARA-asetuksen (843/2017) mukaisesti.
Katso myös: tiedote Haminan jäteaseman laajennuksen valmistumisesta ja puutarhajätteiden vastaanoton siirtymisestä jäteasemalle (julkaistu 4.8.2023).