ANNE SIRONEN
Ekomaksua on usein selitetty asukkaille niin, että ”ekomaksu on jätehuollon perusmaksu”. Nyt esitetään, että Kymenlaakson Jätteen alueella nimi muutetaan valtakunnallisen linjan mukaisesti perusmaksuksi. Kymen jätelautakunta päättää jätemaksuista ja jätehuollon palvelutasosta 14. joulukuuta.
Kymen jätelautakunta ja Kymenlaakson Jäte ovat käyneet syksyn aikana läpi jätehuollon maksuja ja palveluja. Eko- ja perusmaksut ovat olleet hyvin erilaiset eri kunnissa, ja biojätteen tyhjennysmaksut ovat olleet korkeat. Jätehuollon palvelut ovat monipuoliset, mutta täydennettävääkin löytyi.
Ekomaksun nimi vaihtuu perusmaksuksi
Jätemaksuja pyritään selkeyttämään. Ekomaksun nimi muutetaan kaikissa kunnissa perusmaksuksi ja maksun suuruus yhtenäistetään koko alueella. Tämä mahdollistaa kuntalaisten yhdenvertaisen kohtelun asuinpaikasta riippumatta.
Perusmaksulla rahoitetaan palveluja ja jätehuoltoviranomaisen kulut
Perusmaksulla katetaan monet alikatteiset tai käyttöhetkellä maksuttomat jätehuollon palvelut, aiheesta tarkemmin takasivulla. Jätelain mukaan myös jätehuoltoviranomaisen eli Kymen jätelautakunnan kulut tulee kattaa asukkailta kerättävillä jätemaksuilla. Jätelautakuntamaksu on Suomessa yleisesti sisällytetty perusmaksuun. Kymen jätelautakunnan alueella jätelautakuntamaksu on tähän saakka sisällytetty ekomaksuun kaikissa muissa kunnissa paitsi Kotkassa, Kouvolassa ja Iitissä, joissa se on sisällytetty tiettyihin tyhjennysmaksuihin. Jatkossa lautakuntamaksua kerätään vain perusmaksussa, ei enää tyhjennysmaksuissa.
Vielä nyt kolme erikokoista ekomaksua – jatkossa vain kaksi perusmaksua
Ekomaksuissa (ja Pertunmaan perusmaksussa) on tähän saakka ollut kolme erikokoista maksua. Omakoti- tai paritaloasunnosta on maksettu suurin ekomaksu, taloyhtiöissä sijaitsevasta asunnosta on maksettu vähän pienempi ekomaksu ja vapaa-ajan asunnosta on maksettu pienin ekomaksu. Nyt esitettävässä uudessa perusmaksussa kaikista vakituisessa asuinkäytössä olevista asunnoista maksetaan samansuuruinen perusmaksu, sijaitsi asunto sitten rivi-, kerros- tai omakoti- tai paritalossa.
Osa maksuista nousee – osa laskee: vaikutukset ovat kiinteistökohtaisia
Nyt esitettyjen taksamuutosten kustannusvaikutus erilaisille asuinkiinteistöille on yksilöllinen. Perusmaksu (entinen ekomaksu) laskee osalla ja nousee osalla. Bio- ja pakkausjätteiden tyhjennyshintojen alennukset alentavat kiinteistökohtaisen jätteenkuljetuksen hintaa, ja osittain kompensoivat perusmaksujen mahdollista nousua. Esitetyt tyhjennyshinnat ja niiden alennukset löytyvät: www.kymenjatelautakunta.fi.
Perusmaksuksi esitetään vakituiselle asuinhuoneistolle 37,94 €/vuosi ja vapaa-ajanasunnolle 24,80 €/vuosi (sis. alv 24%). Taloyhtiöissä sijaitsevien asuntojen perusmaksut laskutetaan taloyhtiöiltä, kuten ennenkin.
Maksuihin esitetyt muutokset lyhyesti
Esityksessä ekomaksun nimi vaihtuu jätehuollon perusmaksuksi ja maksu yhtenäistetään samankokoiseksi kaikissa kunnissa. Näkyvin muutos tulee kotkalaisille, jotka saavat ensi vuonna ensimmäistä kertaa erillisen perusmaksulaskun. Samalla kotkalaisten tyhjennyslaskuista poistuu perusmaksun osuus.
Bio- ja pakkausjätteiden tyhjennyshintoja alennetaan monissa kunnissa lajittelun lisäämiseksi. Jäteastian tyhjennysmaksuja voidaan alentaa Kotkassa, Kouvolassa, Iitissä ja Mäntyharjulla. Jätelautakunnan rahoittamiseksi kerätty lautakuntamaksun osuus poistuu loppujäte- ja muovipakkausastioiden tyhjennysmaksuista ja siirtyy uuteen perusmaksuun.
Muovipakkausten ja poistotekstiilin keräys jokaiseen kuntaan
Jätehuollon palvelut ovat varsin kattavat ja monipuoliset. Esimerkiksi jäteasemia on 11 kappaletta ja lisäksi järjestetään useita kiertäviä keräyksiä ja noutopalveluja. Ensi vuoden aikana Kymenlaakson Jäte järjestää myös poistotekstiilille keräyspisteen jokaiseen kuntaan. Viestinnän ja neuvonnan kattavuus on hyvä.
Kymenlaakson Jäte Oy:n toimialueella on tällä hetkellä yhteensä 139 ekopistettä, joista Kymenlaakson Jätteen omia ekopisteitä on 73 kpl. Kymenlaakson Jäte suunnittelee lakkauttavansa vähimmällä käytöllä olevia pisteitään, jolloin säästyvillä varoilla voitaisiin lisätä ekopisteille paljon toivottuja muovipakkausten ja kartongin keräysastioita.
Jätteenkuljetusten palvelutaso kohenee ja jätteiden hyödyntäminen lisääntyy, kun bio- ja pakkausjätteet siirtyvät ns. kunnan järjestämään kuljetukseen ja biojätteen keräysvelvoite laajenee omakoti- ja paritaloihin Haminan, Kotkan ja Kouvolan keskustaajamissa vuonna 2024.