Jos pihaan kertyy omenoita enemmän kuin itse pystyy käyttämään, kannattaa niitä tarjota ystäville, naapureille tai esimerkiksi paikallisissa Facebook-ryhmissä. Myös paikalliselta metsästysseuralta voi kysyä ottavatko he vastaan syömäkelpoisia omenoita eläinten ruuaksi. Omatoimisesti omenoita ei kuitenkaan tule viedä metsään.
Jos kaikista omenoista ei silti pääse eroon, voi ne kompostoida omalla pihalla kompostorissa. Omenoita kompostoidessa on huolehdittava, että komposti ei houkuttele haittaeläimiä.
Pihassa olevaan loppujäteastiaan omenoita voi laittaa vain pienen määrän, ettei astiasta tule liian painava. Jäteauton kuljettajien työturvallisuuden vuoksi jäteastia ei saa painaa yli 60:tä kiloa. Painava kuorma voi myös rikkoa jäteastian. Ämpärillinen omenoita painaa noin viisi kiloa.
Vastaanotto jäteasemilla
Omenoita voi toimittaa Ahlmanintien, Jumalniemen, Keltakankaan ja Mäntyharjun jäteasemille, missä ne otetaan vastaan haravointijätteenä. Jäteasemien yhteystiedot löytyvät täältä. Haravointijätteen hinnat löytyvät täältä.
Noutopalvelu Haminassa, Kotkassa, Pyhtäällä, Virolahdella, Kouvolassa ja Iitissä
Kymenlaakson Jäte järjestää myös noutopalvelun kotitalouksien puutarhajätteille, eli risuille ja haravointijätteille. Nouto on maksullinen. Palvelun tilauslomake aukeaa syyskuussa tälle sivulle. Noudot alkavat 21. syyskuuta ja jatkuvat 17. marraskuuta saakka. Noudon hinta on 15 €/irto-m³ (sis. alv. 24 %).
Omenat otetaan noutopalveluun haravointijätteenä. Omenat kelpaavat noutopalveluun, jos ne on pakattu pieninä erinä säkkeihin tai astioihin. Jätteet nostetaan keräysautoon käsin, joten omenasäkit eivät saa olla liian painavia.
Jäteomenat biokaasuksi
Jäteasemilla vastaanotetut omenat ja muu haravointijäte kuljetetaan Keltakankaan jätekeskukseen, jossa ne käsitellään kuivamädätyslaitoksessa. Syntyvästä biokaasusta tuotetaan energiaa jätekeskuksen tarpeisiin ja jäljelle jäävä ravinteikas massa jalostetaan multatuotteiksi pihoille ja viheralueille.
Muumiotautiset omenat
Muumiotautiset omenat on käsiteltävä riittävän korkeassa lämpötilassa, jotta taudin itiöt tuhoutuvat. Eristämätön puutarhajätteiden kompostori ei tähän riitä. Muumiotaudin hävittämiseksi omenat tulee kompostoida lämpöeristetyssä kompostorissa tai toimittaa jäteasemille.