Kaikki Kymenlaakson Jäte Oy:n jäteasemat ja jätekeskus ovat suljettuina itsenäisyyspäivänä 6.12.
Kotkan Jumalniemen jäteasemalla on kuitenkin mahdollisuus itsepalveluasiointiin klo 9-18. Palvelu ostetaan etukäteen verkkokaupasta.
Muina itsenäisyyspäivän viikon päivinä jäteasemat ja jätekeskus palvelevat normaalien aukioloaikojensa mukaisesti. Jäteasemien aukioloajat voi tarkistaa täältä.
Jäteastioiden tyhjennyspäivä voi siirtyä
Jätehuoltomääräysten mukaan itsenäisyyspäivänä jätteenkuljetuksia ei saa tehdä, joten maanantaina 6.12. ei tyhjennetä jäteastioita. Tämän vuoksi tyhjennyspäivä voi aikaistua tai viivästyä parillakin päivällä totutusta. Tästä syystä jäteastia on hyvä pitää aina näkyvillä.
Näin sujuvoitat talviajan jätehuoltoa
- Tee lumityöt ja huolehdi hiekoituksesta – myös jäteastian ympärillä.
- Tarkkaile kulkuväylien kantavuutta. Jos tie on pehmennyt, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
- Varmista, ettei jäteastia jäädy kiinni maahan tai kansi kiinni astiaan. Parhaiten jäätymistä ehkäisee kevyt liikuttelu tarpeeksi usein.
- Pakkaa jätteet huolellisesti, jotta ne eivät jäädy astiaan kiinni. Käytä tarvittaessa kosteuden eristykseen esimerkiksi sanomalehtipaperia.