Ruokakaapeillani säännöllisesti käyvä mies pyöritteli käsissään tyhjää leipäpussia. Hän oli jo kysymässä, mihin roskikseen pussi kuuluu, kunnes ilmeisesti muisti, että saisi minulta taas saman vanhan vastauksen. Niinpä hän totesi itsekseen: ”Ai niin, jos se on muovia ja jos se on pakkaus, niin se on muovipakkaus”. Niinpä. Näin yksinkertaistahan se.
Minun kodissani muovipurkkeja ei syynätä suurennuslasilla materiaalimerkintöjä etsien. Sillä ei oikeastaan ole mitään väliä, onko kolmion sisälle kirjoitettu numero 1,2 vai 6. Kaikki ne kelpaavat.
Se ainoa joukkoon kuulumaton muovi on numero 3, PVC. Mutta PVC-pakkaukseen törmääminen on yhtä harvinaista kuin päävoittoarvan ostaminen lähikioskilta. Ei ole osunut ainakaan minun kohdalleni.
PVC:tä ei käytetä ruokapaketeissa eikä pesuaineissa, ja juuri näitähän kotona pääasiassa kertyy. Työkalupakkauksissa tai lelupaketeissa PVC:tä ehkä voisi olla, mutta todella harvinaista se tuntuu olevan niissäkin. Yhtäkään en ole vielä löytänyt.
Ohjeissa sanotaan myös, että muovien pitäisi olla puhtaita. Moni onkin tuskastellen kysynyt, pitäisikö nyt alkaa jo pestä roskia – sehän on älytöntä! No niin onkin, ja siksi sellaisen voi huoletta unohtaa. Muoviroskat huuhtaistaan viileällä vedellä ihan samalla tavalla kuin maitopurkit ja säilyketölkitkin. Emmehän me niidenkään tuoksuja halua kotonamme haistella.
Jos huuhtaisu ei riitä, laitan roskan loppujätteeseen. Hyötyvoimala kyllä polttaa ne jogurttitölkit ja voirasiat, jotka eivät huuhtaisemalla puhdistuneet.
Muovipakkausten keräys on ihan turhaan hankalan tai monimutkaisen maineessa. Ei se sen kummempaa ole kuin muidenkaan jätteiden lajittelu. Ja senhän me jo hienosti osaammekin.
Hankalinta taitaa lopulta olla se, että muistaisi viedä ne auton takapenkillä pyörivät muovipakkaukset ekopisteelle asti. No, ehkä se onnistuu jo seuraavalla kauppareissulla.
Heidi Nevalainen
tiedottaja, Kymenlaakson Jäte Oy