Kymenlaakson Jäte haastoi toimialueensa peruskoulut osallistumaan Tähteitä nolla!- kampanjaviikkoon marraskuun lopulla. Viikkoon osallistuneiden koulujen ruokaloissa syötiin yhteensä yli 58 000 kouluateriaa viiden päivän aikana. Kampanjaan osallistui yhteensä 62 koulua Kouvolassa, Kotkassa, Haminassa, Iitissä, Pyhtäällä, Lapinjärvellä ja Mäntyharjulla.

Suosikkiruuista vähemmän tähteitä

Päivän ruokalajilla oli oma vaikutuksensa lautastähteiden määrään.  Oppilaille maistuivat hyvin muun muassa tortillat, joista jäi tähteeksi vain 2,2 g oppilasta kohden (278 ruokailijaa) ja jauhelihakastike ja perunat, joista jäi tähteeksi vain 2,5 g per oppilas (392 ruokailijaa).  Eräällä koululla ruokaa ei heitetty lainkaan pois, kun ruokana oli sitruunakalaa ja perunamuusia tai makkarakastiketta ja perunoita.  Vertailuna eniten tähteitä jäi, kun ruokana oli Ohrapuuroa ja mehukeittoa (tähteitä 21,5 g per oppilas, 363 ruokailijaa) tai lihamakaronilaatikkoa (tähteitä 19,1 g per oppilas, 446 ruokailijaa).

Koulujen keittiöhenkilökunnan keräämät tiedot antavat osviittaa ruokajätteen synnystä. Seuranta-aika oli kuitenkin lyhyt (1 vko) tähteiden määrän seuraamiseen, koska ruokalajit vaihtelivat kunnittain ja kouluittain. Kampanjan päätavoitteena olikin herättää ajatuksia koululaisissa ja kiinnittää huomiota lautaselle otetun ruoan määrään.

Mainittakoon, että Kotkan kouluissa tarjotaan pääsääntöisesti kaksi eri lounasvaihtoehtoa, joista toinen on kasvisruoka. Kahden lounasvaihtoehdon ei ole havaittu lisäävän tähteiden määrää. Lihansyönnin vähentäminen on hyväksi niin terveydelle kuin ilmastollekin.

Noin neljäsosa kouluista ilmoitti lisäksi myyvänsä ylijäämäruokaa, joka kunnan henkilöstölle, seurakunnalle tai järjestölle.

Tähderuoasta turhaa rahanmenoa ja päästöjä

Suomalaiset heittävät keskimäärin 23 kg per henkilö syömäkelpoista ruokaa roskiin vuodessa. Nelihenkisellä perheellä se vastaa noin 500 €. Ruoka, jota ei syödä, tuottaa koko tuotantoketjun aikana pellolta pöytään asti päästöjä myös ilmastoon. Tähteeksi päätyvän ruuan kohdalla päästötkin syntyvät turhaan. Ruoka aiheuttaa tavallisen suomalaisen ilmastopäästöistä on noin kolmasosan. Välttämällä tähteitä voit siis samalla tehdä ilmastoteon!

Kunniamaininnat:

Kirkonkylän koulu Valkealassa, jossa lautasjätteen määrä oppilasta kohden koko viikon aikana oli pienin: keskimäärin vain 1,7g/oppilas. Kirkonkylän koulussa oli myös yksi päivä, jolloin tähteitä oli nolla.

Tähteitä nolla!- päiviä oli Saviniemen ja Napan kouluilla Kouvolassa, Tiutisen koululla Kotkassa sekä Hirvikosken koululla Pyhtäällä.

Lisäksi lautastähteiden määrä arvioitiin silmämääräisesti normaalia pienemmäksi Vahteron, Napan, Tehtaanmäen, Korian, Niinistön ja Ummeljoen koululla Kouvolassa, Kyminkartanon koululla Kotkassa, Pyhällön koululla Haminassa ja Pyhtään ruotsinkielisellä koululla (Pyttis Svenska Skolan).

Kaikkien osallistuneiden koulujen kesken arvottiin jäätelöt kaikille koulun oppilaille, jäätelöt menevät Aittakorven koululle Kotkaan.

Kiitokset kaikille osallistuneille kouluille, oppilaille ja keittiöhenkilökunnalle!